sunnuntaina, toukokuuta 10, 2009

Searching for Mesopotamia


Sunnuntai valkeni niin äärimmäisen kauniina ja paisteisena, että jopa minunkaltaiseni vannoutunut sisällä nysvääjä koki pakottavan tarpeen lähteä ulkoilemaan. Kohdekin oli selvä - loppuviikosta olin jo näet melko nolona siitä, etten vielä viikonkaan jälkeen ollut nähnyt Oxfordin kuuluisia kanavia ja niillä lilluvia jokilaivoja. Siispä suuntasin aavistuksen luoteeseen, jossa Thames, tai kuten sitä täällä nimitetään, Isis, on ohjattu kahteen uomaan, joiden välissä kulkee erittäin vehreä ja miellyttävä kävelyreitti. Jokilaivojakin näkyi hivenen eksentrisine koristeluineen, samoin kuin pittoreskeja sulkuja ja yleistä vehreyttä.

Kuljettuani joenvartta etelään Gloucester Greenille asti halusin jatkaa tunnelmointia samalla mitalla, ja näinpä tulin ajatelleeksi ns. 'Mesopotamiaa', keskustan itäpuolella virtaavan Cherwellin vastaavankaltaista viheraluetta - nimi tulee tietenkin samantyyppisestä maakaistaleen erottamasta kahden uoman järjestelystä. Kyseinen nimi tuntuu vähän yliopistolaisten antamalta - voi olla että kaupunkilaisväestö olisi tyytynyt vähemmän suureelliseenkin nimeen... No niin tai näin, suuntasin High Streetiä pitkin Magdalen Bridgelle, ja oletin pääseväni varsin helposti St. Clementsin tienoilta kävelyreitille.

Not quite. Harhauduin ensin Angel & Greyhound Meadow'lle, tuolle viehättävälle yhteismaalle, jolta kuitenkaan ei päässyt Mesopotamia Walkille. Palloilun ja lähestulkoon aidon eksymisen jälkeen löysin kuitenkin oikean reitin, ja rauhallisen, vehreydentäyteisen kävelytuokion kuluttua olinkin pohjoisessa, Mesopotamian sululla Keble Collegen lähettyvillä. Kaiken kaikkiaan kävelyretki oli mitä elähdyttävin kokemus - täytynee yrittää kulkea reitti uusiksi edes muutaman kerran kuussa.

Iltapäivällä kävin vielä lueksimassa kasvitieteellisessä puutarhassa, jossa kukat ja muu sensellainen näytti - jos mahdollista - kehittyneen viime viikosta entistäkin suurempaan kukoistukseen. Luvun alla on tällä hetkellä Max Beerbohmin, tuon maineikkaan edwardinaikaisen satiirikon ainoa romaani nimeltä Zuleika Dobson (1911), joka mitä kiinnostavimmin sijoittuu - yllätys yllätys - Oxfordiin! Tyyli on mitä sulavinta sekä kieli kaunista ja nokkelaa kuten Wilden tuttavalta ja eräältä aikansa merkittävimmältä dandyltä voi odottaakin. Mutta pysyäkseni Mesopotamia-teemassa haluaisin kuitenkin suositella kaikille siitä oikeasta Kaksoisvirtainmaasta kiinnostuneille teosta The Babylonian World (2007, paperback 2009), joka on Gwendolyn Leickin toimittama asiantunteva tietoteos babylonialaiseen kulttuuriin ja historiaan. Kirja koostuu alan tärkeimpien tutkijoiden kontribuutioista, joiden joukossa on kerrassaan kiinnostavasti mm. 'Divination culture and the handling of future' (Stefan M. Maul) sekä 'Late Babylonian intellectual life' (Paul-Alain Beaulieu). Kovakantinen painos on aivan järkyttävän hintainen (yli 130£), mutta nidottu pehmeäkantinen versio vain 29£. Näin suurta hintaeroa hard- ja paperbackin välillä en muista vähään aikaan nähneeni. Joka tapauksessa teos on erittäin hyödyllinen ja ajantasainen yleisesitys.

Kotiin palattuani olikin jo hiukkasen nälkä, ja päätin laittaa taannoin löytämäni englantilaiset tuoremakkarat reseptillä, joka kylläkin vaikuttaa italialaiselta, mutta onkin itse asiassa brittien oman Nigella Lawsonin (joka on muuten todella ihastuttava...) peruja. Aineet ovat yksinkertaiset: sipuli, rosmariini ja linssit menevät toiseen pataan porisemaan, kunnes ovat kypsiä; toisessa taas kuullotellaan valkosipuli ja ruskistetaan makkarat, jonka jälkeen ne jätetään pippuroituina hautumaan punaviinissä. Kun linssit ovat imeneet vetensä ja makkaroiden liemi paksuuntunut mukavasti, pistetään annos kokoon ja koristellaan runsaalla persiljalla. Yksinkertaista, rustiikkista ruokaa, jonka hyvin voisi saada eteensä Toscanassakin. (Olin hivenen huolissani onnistuisiko ohje tavallisilla kuorellisilla normilinsseillä, sillä olen aiemmin laittanut sitä Le Puyn linsseistä, joiden maku ja rakenne on tietenkin omaa luokkaansa, mutta kyllähän nuo tavan lenticchiekin näytti kypsennyksen kestävän, kunhan ei liian kovalla kiehuta).

2 kommenttia:

  1. Kadehdin raakamakkaroita täällä salsiccian ikävissäni! Näyttää herkulta muutenkin tuo lopputulos. Sitä en vannoisi että Nigella-alkuperä tekee ohjeesta peribrittiläisen, sehän lie, jos nyt ei "alaston", niin "antavasti pukeutunut kokki" -osastoa (eli itskuvaikute).
    Et muuten ole ainoa, jolla menee linssit huuruun pelkästään ajatuksesta, että pääsisi Nigellan kanssa höyryäviä patoja hämmentämään... Lankomieheni, keittiöihmisiä hänkin, kuuluu samaan kerhoon.

    VastaaPoista
  2. Heh, en osaa tarkkaan artikuloida mikä Nigellan salaisuus lienee, mutta jotain perin kiehtovaa kyseisessä ihmisessä on...

    Raakamakkarat ovat upea juttu - viimeksi tänään ostin klassisia Cumberlandin makkaroita, joista saatan tehdä 'fusilli con salsiccia e radicchio' (resepti löytyy ainakin Aglio & Olio -opuksesta...)

    VastaaPoista