Syksy kului töiden parissa ja joulu ahmimisen - kumpikaan ehkä ei se yksilöllisin tapa käyttää nuo sesongit, mutta ainakin sai kartutettua väikkärin sivumäärää (ja kiloja, eh)... Joka tapauksessa nyt on uudelleen työrutiineihin uppoamisen aika, sillä Leidenissa järjestettävä Imagining Europe -konferenssi lähestyy uhkaavasti tammikuun lopulla. Sitä ennen pitäisi saada valmiiksi esityskelpoinen paperi.
Mikäli joku on seurannut asiaa, on talvi Englannissa ollut poikkeuksellisen viileä kuten monessa muussakin kolkassa Eurooppaa. Kävi vain niin, että jo joulukuun alkupuolella alkaneen Suomen-visiittini takia missasin täysin täkäläisen lumentulon. Harmillista. Toisaalta voi kuitenkin lohduttautua viime talven lumikuvilla ja -tunnelmoinneilla, eikä ensi talvestakaan voi tietenkään vielä tietää. Niin tai näin, näin sydäntalven aikaan täällä on ollut aivan normaalin oloinen englantilainen talvi - ja ilahduttavan paljon sitä kuuluisaa Oxfordin sumua (joka siis on huomattavasti terveemmän oloista kuin se Lontoon viktoriaaninen smog, ja sitäpaitsi Robert Burtonin, tuon mainion 1500-1600 -lukujen taitteen oppineen, mukaan erittäin hyväksi aivoille).
Kirjastot avautuivat jo viime viikolla, ja suureksi ilokseni huomasin Bodleianin vaihtuvassa näyttelyvitriinissä kovin näyttävän etiopialaisen 1400-lukulaisen opuksen. Ilmeisesti kuvitus esittää harppua soittavaa kuningas Daavidia, joka tietenkin oli sangen tärkeä hahmo kuningas Salomonia esi-isänään pitävälle Etiopian keisaridynastialle. Kuvitusta ja kaunista ge'ez-kirjoitusta olisi unohtanut tuijottelemaan pidemmäksikin aikaa, ellei varattujen kirjojen pino olisi kovin vaatelias sekin mitä ajankäyttöön tulee. Mitä taas kotoisten kirjapinojen vaativuuteen tulee... no, se onkin sitten aivan oma lukunsa. Sanotaanko vaikka niin että kirjojen hankinnalle tähän asuntoon alkaa tulla luonnolliset rajansa vastaan. Toisaalta tässä on kyllä ehtinyt kasautua jo niin runsain mitoin kaikkea kiinnostavaa - kuva yhdestä pinosta puhukoon puolestaan - että jo hankittujen kanssa voisi viettää loppuvuoden. Viski puolestaan tuli hankittua pahimpien pakkasien lämmikkeeksi; Aberlourin single malt Speysiden alueelta on tunnettu vivahteikkaasta maustaan, jota tislaamon käyttämä lähdevesi mineraaleineen vielä rikastaa. Tosin tämä A'bunadh -versio on sen verran voimakasta (cask strength) että se ei ehkä päästä tyyppipiirteitä täysin oikeuksiinsa. Tästäkin huolimatta se keräsi useamman palkintoa kansainvälisissä testeissä tuossa muutama vuosi sitten, ja vahvistan sen ansiot omasta puolestani.
Juomasta puhuttua voisi ehkä vielä mainita jotain ruuasta... Kävin hieman ennen uuttavuotta Cowley Roadilla harvinaisen tarkoitushakuisella ruuanhankintamatkalla. Olin näet vihdoin tullut lukeneeksi yli vuosi sitten hankkimani James Attleen kirjan Isolarion (Transworld, 2009), joka mikrohistoriallisesti tai ehkä ennemmin mikro-matkakirjoituksellisesti keskittyy yksinomaan Cowley Roadin alueeseen - jossa tietenkin on aivan kylliksi aihetta kirjaan kaikessa värikylläisyydessään. Lisäksi Isolarion on tervetullut vastapaino Oxfordista kirjoitettujen oppaiden ja matkakirjojen massaan, joka lähes yksinomaan keskittyy collegeihin ja kaupungin keskiaikaiseen keskustaan.
No, tuli harhauduttua taasen. Siis, olin mainitsemassa Attleen kirjasta saamani vinkin, joka ohjasi minut vallan mukavaan marokkolaiseen puotiin Cowley Roadin alkupäässä, jonka merquez-makkarat saavat myös kirjailijan suosituksen. Ne osoittautuivatkin aivan verrattomaksi herkuksi - aromikkaita, tuoreita, mausteisia lammasmakkaroita suoraan unelmista! - joten kokkasin niitä eilen myös tyyliin jonka arvelen voineen joskus tulla myös jonkun marokkolaisen mieleen. Huomatkaa että kerrankin olen jättänyt keittokirjat hyllyyn (niiden selailemisen rajattomasta ilosta huolimatta) ja päättänyt improvisoida. Syntyi kahdenväristen kikherneiden ja merquez-makkaroiden pata, jonka nautin samaisesta puodista hankitulta lituskaleivältä zahtar-mausteseoksella ryyditetyn salaatin ja edelleen saman hovihankkijan välittämien korkeatasoisten oliivien sekä kiinnostavien labneh-pallosten kanssa. Mitä tuohon viimeksimainittuun tulee, onkin se jo luku sinänsä, mutta todettakoon että itse valmistettu valutettu jugurtti (jota labneh periaatteessa on) on huomattavasti miedompaa kuin tällainen pallosiksi pyöritelty lampaanjugurttijuusto. En haluaisi käyttää sanaa 'pistävä', joten valitsen ennemmin 'raikkaan'... Totuttelua vaativa mutta sen todella ansaitseva oheisruoka!
