"And read for that yeare in the Schoole-streets Naturall Philosophy..."

Kaksi todella riemukasta kirjastopäivää takana. Eilen ei oikeastaan ollut mitään erityistä syytä tehdä myöskään blogipostausta, sillä kenties nuo tutkimustyön ilot ovat vähän hankalia avata sellaisille jotka eivät itse moisesta nauti (eikä niitä kuvillakaan ole kovin helppo selventää). Ja ne jotka itsekin siitä nauttivat, tietävät kyllä mistä puhun. Joka tapauksessa istuin eilispäivän valtaosin Sackler Libraryssä kasaten bibliografiaa väitöstutkimukseen - ja yllätyin kerta toisensa jälkeen siitä että täältä todellakin näyttää löytyvän KAIKKI. Siis aivan kaikki. Se on jopa lähes naurettavaa, mutta kun asiaa menee sieltä hyllystä tarkastamaan niin kyllä ne sieltäkin löytyvät. Ei niitä ole vain rehvastellakseen lisäilty tietokantoihin.

Tänään sitten istuin suunnilleen kolmeen saakka Sacklerissä, mutta lopulta keräsin rohkeuteni ja suuntasin kohti Bodleiania, mutten kuitenkaan ravitsematta itseäni matkalla. Olin näet nähnyt kauppahallissa ruokalan nimeltä Pie Minister ja päätin testata sen. Valinta osui minttuiseen lammaspiirakkaan (luomulampaasta), joka muusin ja kastikkeen kanssa oli todellakin jotain hyvin englantilaista - tukevaa, maanläheistä ja luonnollista. Nam. Tässä yhteydessä voisinkin yrittää tyrkyttää julki sellaista itsestäni ihan perustellulta vaikuttavaa väitettä, että loppujen lopuksi italialaisen ja englantilaisen keittiön välillä - vaikka ne välillä esitetään vastakkaisina esimerkkeinä 'hyvästä' ja 'huonosta' keittotaidosta - ei ole mitään kummempaa eroa muuta kuin ymmärrettävästi raaka-aineiden tasolla. Molemmissa preferoidaan maalaiskeittiötä, lähituotettua ruokaa ja selkeitä makuja - mikäs sen mainiompaa. Suosittelenkin Pie Ministeriä kaikille - myös kasvisvaihtoehtoja löytyy.

Kylläisenä ja tyytyväisenä olikin miellyttävä siirtyä todelliseen kirjapyhäkköön, Sir Thomas Bodleyn kirjastoon. Ja mitäpä siitä nyt voi sanoa? Kaltaiselleni ihmiselle se on todella inspiroiva työympäristö - ei suorastaan ihanteellinen, itse asiassa Sackler voi olla jopa parempi siinä mielessä, mutta joka tapauksessa erittäin kaunis ja tunnelmallinenkin. Sinänsä se ei tutkimuskirjastona ole niitä kätevimpiä, sillä melkein kaikki pitäisi tilata varastoista; hyllyissä on vain 14% koko kirjaston kokoelmasta, ja osa on jopa varastoituna entiseen suolakaivokseen jossain päin Cheshireä. Kattavuus kuitenkin korvaa tämän pienen hankaluuden. Ja kuten Sacklerkin, myös Bodleian on arkisin auki iltakymmeneen - toisin sanoen täällä ei ole mikään pakko hankkia tutkimuksen ulkopuolista elämää ellei huvita. Saa nähdä mihin ratkaisuun itse päätyy.

Oma lisänsä päivän tunnelmointiin tuli tietenkin siitä, että joitakin päiviä sitten löysin (vieläpä alennuksesta!) Sir Thomaksen omaelämäkerran, josta myös otsikon sitaatti on peräisin. Kannen kuva on Nicholas Hilliardin, Bodleyn perhetutun, käsialaa. Täytyy lukaista kirjanen kunnolla lävitse ja tutustua perustajan itsensä visioon.