Blackwell mon amour

Tajusin että ehkä en ole kyllin painokkaasti tähdentänyt, kuinka erinomaisen loistokas kirjakauppa tuo Blackwell oikeastaan on. Se ON. Kyse ei nimittäin ole ainoastaan sen massiivisesta laajuudesta. Mikä on fakta. Tieteellisen kirjallisuuden Norrington-huone on käsittääkseni suurimpia yhtenäisiä huonetiloja joissa kirjoja myydään - itse rakennukseenhan Broad Street 50:ssä se ei mahtuisikaan, joten kyseinen luola (sitä se on, kirjoilla vuorattu massiivinen luola... brilliant) on kaivettu viereisen Trinity Collegen quadin (sisäpihan) alle. Ei, kyse on paljon suuremmassa määrin Blackwellin kattavuudesta. Katutasossa on keittokirjat, bestsellerit, lastenkirjallisuus ja moderni kauno, kun taas seuraavassa on klassinen fiktio, kirjallisuudentutkimus, draama, runous ja varsin hyvää kahvia tarjoava joskin lähes poikkeuksetta täynnä oleva Caffè Nero. Seuraavaksi (ja nyt pääsemme niin sanotusti asiaan!) nousemme portaat jälleen, ja päädymme kahvintuoksusta kerroksista kenties oleellisimpaan, nimittäin historian, arkeologian, klassillisen tutkimuksen sekä Blackwell Rare Booksin äärelle. Tällä kohtaa voisin jo ryöstöviljellä kaikenmoisia laatusanoja täysin häpeilemättä, mutta ne hämärtäisivät ylimmän kerroksen käytettyjen kirjojen osion nuhjuista loistoa, joka ei sekään ole suinkaan vähäinen. Eräät parhaat antikvaariset löydöt Oxfordissa olenkin tehnyt juuri Blackwellin secondhand-osastolla.

Ne löydöt, ne löydöt...! En tiedä toista kirjakauppaa, josta voi kävellä ulos niin kirjavan, suorastaan eklektisen valikoiman kanssa. Tässä eräskin päivä (ottaaksemme summittaisen esimerkin) kävin ensin katselemassa ja lehteilemässä Rare Booksissa Sir Richard Burtonin omaelämäkertaa, jonka oli omistanut lordi Dunsanyn, erään lempikirjoittajani, äiti Ernle Elizabeth Louisa Maria Grosvenor Ernle-Erle-Drax (ah näitä viktoriaanisia aatelisnimiä...), omaa sukuaan Burton ja siis maineikkaan tutkimusmatkaaja-seikkailijan serkku. Olettaisin kyseisenkin kaksiniteisen kirjan levänneen tuon kuuluisan Dunsanyn linnan - Irlannin ehkä pisimpään yhtäjaksoisesti asutetun asuinlinnan - kirjastossa. Mutta se siitä, en kyseistä harvinaisuutta hankkinut enkä kaiketi hankikaan; tosin hintaa en myöskään kysynyt, sehän voi olla yllättävän järkeväkin.

Joka tapauksessa, harvinaisista kirjoista siirryin klassisten osastolle, josta siivilöityi esiin Greg Woolfin Becoming Roman - the Origins of Provincial Civilization in Gaul oikein järkevään hintaan, minkä jälkeen todelliset löydöt tapahtuivatkin käytettyjen kirjojen osastolla: ensin sinänsä aivan uudenuutukainen mutta alle kymmenellä punnalla irronnut Oxford Companion to Scottish History, minkä lisäksi kaksi erittäin onnekasta aarretta: Louise Adams Hollandin syystä maineikas tutkimus Janus and the Bridge vuodelta 1961 (American Academy in Rome) joka nykyään ei ole kovinkaan helposti saatavilla, sekä sen lisäksi Woodhousen English-Greek Dictionary, joka on kyllä sähköisessä muodossa, mutta silti oikein mukava myös omassa hyllyssä - ihan vaikka siltä varalta että täytyy kääntää jotain muinaiskreikaksi. Ja poislähtiessä tarttui vielä alakerran nykyfiktiosta mukaan China Miévillen Iron Council ikäänkuin keveämpänä lukemisena. Mikä nautinnollinen sessio.

Blackwellin perusti Benjamin Henry Blackwell 1879, mutta hänen poikansa Basil Blackwell on vähintään yhtä merkittävä hahmo yhtiön kasvua tarkasteltaessa - hänen ansiotaan on ennen muuta korkean tason ja monipuolisuuden säilyttäminen niin kustannustoiminnassa kuin myynnissäkin. Nykyäänhän kirjamyynti ja kustannustoiminta ovat eriytetyt, minkä tietenkin arvata saattaa, mutta modernia kirjamyynnin historiaakin Blackwell on tehnyt: se oli käsittääkseni ensimmäinen brittiläinen kirjakauppa, joka siirtyi myymään myös sähköisesti (vuonna 1995). Niin tai näin, kyseessä on kaiken kaikkiaan suurenmoinen instituutio, joka tuo aikamoisen määrän iloa ja löytämisen riemua itse kunkin elämään. Eipä tänäänkään tarvinnut erityisen laajassa elämänpiirissä liikkua, kun luettuani ensin Bodleianissa erästä oleellista, mutta valitettavasti saksankielistä tutkimusta lähdin ensin kahville Neroon, sitten kiertelin Blackwellillä, ja lopulta siirryin naapuriin Trinity Collegeen kuuntelemaan erästä vierailuluentoa, ajatellen kuitenkin pääasiassa suorastaan jalkojeni alla avautuvaa Norrington Roomia ja sen viittä hyllykilometriä kirjallisuutta... Oh well, kaikillahan se on oltava oma juttunsa. I know where my allegiances lie.