"All these things are good to me"

Ja sananen sponsoreiltamme... -- Ei nyt sentään, mutta ajattelin joka tapauksessa (lähinnä koska nyt on myöhä enkä jaksa mitään haastavampaa postata) että voisin tuoda esille eräitä arkielämän pieniä materiaalisia/hyödykkeellisiä iloja, jotka tekevät kyseisestä elosta juuri sen rippusen verran ilahduttavampaa... Ja koska voin väittää (- uskokoon ken tahtoo -) olevani yksinkertaisten ilojen ihminen, tällainen perustavanlaatuisten pikku asioiden kavalkadi saattaa olla soveliasta lykkäistä liikkeelle - ennen muuta koska monet tuotteet (niin kovin kurja sana käyttää! tämä kuulostaa nyt entistä enemmän mainostukselta...) ovat Suomesta uupuvia, tai muuten vain sellaisia joita saatan kuvitella muidenkin haluavan testata.

Aloitetaan perusasioista, eli kynistä. Yllättävääkö? Ei pitäisi olla, sillä mikä voisi olla humanistille tai muulle akateemiselle puuhastelijalle merkittävämpää kuin luotettava, laadukas ja miksei esteettinenkin väline asioiden pistämiseksi paperille? Oma instrument of choiceni on merkkiä Cross, ja hankittu High Streetin kynäliikkeestä. Kyllä - täällä todella on kynille omistettu, vieläpä varsin laaja liike, jossa vanhat, arvokkaat donit käyvät hankkimassa toisilleen eläkelahjoja, lapsenlapsilleen pikku tuliaisia ja tietenkin kahdeksankympin villityksen iskiessä monenmoisia viriteltyjä, siiveikkeillä ja erityisen laajoilla mustesäiliöillä varustettuja vempaimia. Niin tai näin, Cross on itseasiassa amerikkalainen, vuonna 1846 perustettu kynänvalmistaja, jonka monipuolisista ja kauttaaltaan laadukkaista tuotteista löytyy myös köyhemmällekin syntiselle sopivia vaihtoehtoja. Itse päädyin siniseen ja hopeaiseen yksilöön, joka on mahdollista täyttää sekä valmiilla mustepatruunalla että mustepullosta käsin. Jälki on miellyttävän ohut ja erinomaisen tasainen, niin että olenkin ottanut tavaksi kirjoittaa hankittujen kirjojen omistuskirjoitukset juuri sillä. (Lakattu puinen, intarsiakoristeltu kynäkotelo on muisto Damaskoksen Takiyya al-Suleimaniyyasta...)

Viivähtäkäämme vielä hetki puhtaan materiaalisten käyttöesineiden parissa. Taisin taannoin mainitakin hankkineeni Ashmolean Museumin puodista japanilaisen astiasetin, kun kyseisessä liikkeessä kerran oli 20%:n alennus kaikista tuotteista. No, setti on nyt testattu sekä ruuan että saken suhteen, ja olen siihen varsin tyytyväinen. Vihervänmustista kipposista tuli mausteastioita, joihin kerään eri vaiheissa keitoksiin menevät mausteet ennen niiden dumppaamista kattilaan/pannuun, mutta kaikki sinivalkoiset ovat tietenkin varattuja japanilaisten ruokakokeiluiden esillepanoon - tulette epäilemättä vielä törmäämään niihin kyseisessä kontekstissa.

No niin, nyt kyllä jätämme silkan materian, joka on lopultakin sangen triviaalia, ja siirrymme oikeasti merkittäviin asioihin, nimittäin hyvältä maistuviin sellaisiin... On muutamia asioita joita ilman arki olisi kovin paljon pensempää, tylsempää ja kertakaikkiaan vain mauttomampaa. Ehdottaisin etenemistä samassa järjestyksessä kuin kyseiset hyödykkeet voisivat tulla tavanomaisessa arkipäivässä vastaan (tosin, mind you, ne eivät suinkaan kaikki "kuulu päivään jokaiseen" tuota muinaista kahvimainosta lainataksemme). Yhtäkaikki, ensimmäisenä tulisi tässä järjestyksessä mainita Lapsang Souchong, tuo voimakkaasti savustettu kiinalainen musta tee. Vaikka kyseessä on varsin selvästi acquired taste, koen tämän teen tätä nykyä melko oleelliseksi osaksi aamua - etenkin englantilaisen aamiaisen muutenkin robusteja makuja tämä todella roteva, hallitseva tee tukee oivasti. Iltapäiväteelle se puolestaan on hivenen liian voimallinen - paitsi ehkä flunssan uhatessa.

Oikeista ruoka-aineksista en nosta tässä yhteydessä esille yhtäkään, sillä niiden aika koittaa taatusti muissa postauksissa - esimerkiksi suositeltavien pastalaatujen ja vastaavan ollessa kyseessä. Sen sijaan voisin mainita erään todella harvoin nauttimani ruokatavaran, tai naposteltavan oikeastaan, joka yleensä on saanut osakseen vain ylenkatseeni. Tyrrell'sin perunalastujen suhteen joudun kuitenkin myöntymään kiistattoman laadun edessä - rajoittaen kuitenkin ostokertoja tiukimmalla kädellä. Toisaalta tulee huomata, että Britanniassa on (harvinaista kyllä) tiedostettu perunalastujen terveyshaitat ilmeisesti Suomea paremmin, sillä kaikista laaduista ja merkeistä on tarjolla pikkuruisia, puolensadan gramman pusseja - ja mikäli näitä ei vedä joka päivä lounaaksi vaan kerran, pari kuussa korkeintaan, eivät terveyshaitat voi olla kovin suunnattomat. Joka tapauksessa Tyrrell's mainostaa itseään lähituotantoa suosivana pienen volyymin valmistajana.

Viimeisenä voisin mainita (vai peräti ottaa mainostettavaksi...?) erittäin miellyttävän, haastavan viskin, nimittäin Bowmoren tislaamon 18-vuotiaan tuotoksen. Pullotus on tarkoitettu korvaamaan islaylaisen tislaamon aiempi 17-vuotias, joka pitkään oli suorastaan Bowmoren lippulaiva - rohkea veto siis, ja vieläpä sellainen joka ei ole saanut täysissä mitoin puolelleen viskiaficionadojen rintamaa. Kyseessä ei olekaan suinkaan mikään helppo tapaus - ei Laphroaigin yksiselitteisen turpeisan voiman eikä myöskään Speysiden yksiselitteisen mausteisten, ruohoisten viskien tapaan. Kompleksi luonne, jossa todella merelliset aromit yhdistyvät selvään savuun, kuten Islayn viskeissä on tapana - mutta tämän lisäksi (hetkinen, maistelen...) löytyy aavistus jodia, karamellisoitunutta sokeria ja kanervaa. Moniulotteinen ja lämmin - tykkään. Not everyone's cup of tea, as they say, mutta viskeistähän tässä puhutaankin.

Tällaista tällä kertaa. Luvassa on kyllä syvällisempiäkin asioita ja kirjallisuusmatskua taas vaihteeksi, ainakin mikäli ensi viikon reissusuunnitelmani toteutuvat, ja ruokajuttujakin lienee taas joskus käsiteltävä, mutta juuri nyt taidan vain lopetella viskin, lukea hieman Italo Calvinoa, ja painua pehkuihin.