Perunan historia Irlannin pääasiallisena ravinnonlähteenä on tietenkin sekä pitkä, monipolvinen että synkkä, joten emme puutu siihen tällä erää - kieltäkäämme tosiasiat ja ajatelkaamme ruokaa yksinomaan iloisena aiheena. Sitäpaitsi käsittääkseni Irlanti on tätä nykyä maailman perunantuottajien listalla vasta sijalla 25. Sarjassamme 'hyödyllistä tietoa', jälleen...
Vaikka aikomukseni ei todellakaan ollut perunasta puhua, on irlantilaisten perinneruokien joukosta aika mahdotonta löytää ruokalajeja jotka olisivat tyystin vailla tuota mukulaisaa ystäväämme. Otetaan vaikkapa kunnon tukeva annos Irish Stewtä... Hitaasti haudutettua lammasta, porkkanaa, selleriä ja sitä perunaa. Lisäksi päälle tarjotaan ilahduttava pallo sitruunasorbettia ... anteeksi, tarkoitan tietenkin perunamuusia, joka siis sotketaan joukkoon suurukseksi. Juuri tätä matkalainen tarvitseekin talsittuaan kenkänsä märiksi ja nähtyään paljon kaikkea hienoa. Seuraksi sopii vaikkapa Bulmers, saaren myydyin siiderimerkki.
Eipäs jätetäkään tätä peruna-asiaa aivan vielä... Koska tietenkin Fish and Chips kuuluu asiaan, etenkin kun merenrantakaupungeissa ollaan. Oikeaoppisesti se nautitaan joko sanomalehdestä tai korkeintaan paperipussista (vaikka täytyy kyllä sanoa että Galwayssä ihan lautaselta ja istualtaan syöty erä oli ehkä retken paras), runsaan suolan ja etikan kera. Tämä jos ei ole kansankeittiötä niin ei mikään. Saaren maineikkain tätä herkkua tarjoileva instituutio lienee Dublinin Leo Burdock's, joka tuli testattua joitain vuosia sitten. Muistelisin olleen oivaa.
Jos kaipaa jotain fiinimpää merellistä, kannattaa Irlannissa ehdottomasti tutustua paikallisiin nilviäisiin. Etenkin sinisimpukat ovat aivan omaa luokkaansa - voin sanoa etten ole pitkällisen simpukka-fanittamiseni aikana saanut missään näin erinomaista annosta kuin Galwayssä paikassa nimeltä Conlon's. Todella, todella lämpimät suositukseni - myös paikan osterit olivat aivan erinomaisia. Sinisimpukoiden, etenkin keittona tarjottujen sellaisten, traditionaalinen kumppani on lasillinen Guinnessiä.
Hypätäänpäs jokseenkin toiseen rekisteriin, katuruokaan. Tai ehkä suoraan sanottuna jopa roskaruokaan. Urheana kulinaarisena kokeilijana itseään pitävä ihminenhän ei näet voi väistää myöskään niitä ruokia joita syötyään iskee moraalinen pahoinvointi. Oikeasti - ei voi. No, tällä kertaa oma moraalinen yökötykseni tuli tuosta Brittein saarten modernin pikaruokakulttuurin kliseestä: todellisesta uppopaistamisfantasian ydintopoksesta - uppopaistetusta Mars-patukasta. Jep jep. En olisi ehkä uskaltanut kokeilla ellei pikkuveli olisi ollut niin innolla fölissä. Ja rehellisenä kronikoitsijana joudun myös toteamaan että lopputulos oli aivan hemmetin herkullinen. Sehän koko asiasta kamalan tekeekin - jo sitä syödessään tunsi itsensä huonoksi ihmiseksi. Joten omalta kohdaltani tämä sai luvan olla ensimmäinen ja viimeinen kerta.
Jos haluaa ruuan päälle jotain inhimillisempää imellystä, niin voin suositella irlantilaista fudgea. Eihän se sinänsä kai eroa meikäläisistä kermatoffeista muuta kuin kerman paljoudessa ja yleisessä täyteläisyydessä - mikä tietenkin tässä tapauksessa on iso ero. Jopa makeilu-rajoitteiselle allekirjoittaneelle nämä maittoivat oikein hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti