How right you are, Erasmus!

Lopulta Oxfordiinkin on saapunut syksy oikein kunnolla. Puut ja pensaat saavat yhä enemmän väriä itseensä, ja jopa lukukausi on pyörähtämäisillään hitaasti käyntiin. Pitääkin muistaa käydä Kasvitieteellisessa Puutarhassa toteamassa syysloisto. Ja samaten täytynee yrittää muistaa tarkkailla milloin Classics Centerissä alkaa tapahtua.

Tässä eräänä päivänä (toisin sanoen eilen) Blackwellillä ollessani totesin että eräällä investoinnilla meikähumanistinkin ekologinen jalanjälki pienenee aika tavalla. Kuluneiden kuukausien aikana olen näet havainnut kerääväni huomaamattani melkoisen määrän kyseisen kirjakaupan muovikasseja. Harva se päivä löytyy näköjään jotain, vaikka vain yksikin kirja, mutta läppärilaukun ollessa ainoana kantovälineenä joutuu vähällekin kirjamäärälle ostamaan kassin. Ja kun vielä käytettyjen kirjojen osastolle ilmestyy nykyään melkein päivittäin osasia melkoisen laajasta klassillisesta erästä, oli ainoa järkevä vaihtoehto investoida Blackwellin kirjakassiin. Siinä komeilee arkkihumanisti Erasmus Rotterdamilaisen sitaatti, johon voin kyllä samaistua sataprosenttisesti... Mikä ilahduttavinta, kassi on erityisen jämerätekoinen ja armeliaasti mittasuhteiltaan sen verran kapoinen, ettei pahinkaan bibliomaaninen kohtaus voi täysin riistäytyä käsistä.



Kun nyt kerran tuli kohtauksista puhe, niin pikkuveljeni a:n ja tyttöystävänsä J:n ollessa täällä äskettäin käymässä havaitsin suurella ilolla Norrington Roomia esitellessäni, että Routledgen Classics-sarja oli ilmestynyt kolme-kahden-hinnalla -kampanjaan... Hohoo! Mikä tilaisuus. Yleisestihän tuo Routledgen erinomainen sarja on suhteellisen hinnakasta tavaraa (nidotuksi paperikantiseksi, siis...), joten kymmenen punnan kirjan saaminen kaupan päälle kuulosti oikein hyvältä diililtä. Hankittua tuli siis nuo yllä näkyvät kirjat, klassikkoja kaikki tyynni Malinowskista Yatesin kautta Lévi-Straussiin. Russellin (innokas ateisti) ja Midgleyn (tiedeuskoa kritisoiva eetikko) opukset tasapainottavat toisiaan ja ottavat ehkä subliminaalisesti osaa tähän Oxfordissa niin tyypilliseen jumaluusopilliseen keskusteluun. Siihen liittyen voisinkin vielä mainita nähneeni Richard Dawkinsin, tuon Britannian äkäisimmän sekulaarihumanistin ja Darwinin modernin esitaistelijan eräänä päivänä kadulla. Äkäiseltä näytti silloinkin.


Yötkin muuttuvat kiinnostavammiksi, ja kuu alkaa saada takaisin vuodenajoittain vaihtelevaa dramatiikantajuaan. Tuossa muutamia iltoja sitten yllätin sen hivuttautumassa pilven taa St. Gilesin kirkon kulmilla.