Shrubs and 'shrooms

Syyslomasta käynyt Suomen-keikka nieli useamman viikon, mutta poiki toisaalta paljon rentoutumista, mukavaa yhdessäoloa ystävien kera - sekä tietenkin runsain mitoin skandinaavisten metsien parasta tuotetta, sieniä. Mainittakoon muuten ohimennen että lukemisena ollut Roger Deakinin Wildwood: A Journey through Trees (paperback, Penguin 2008), osoittautui oikein sopivaksi lukemistoksi metsäänmenoa suunnitellessa. Kirja on siis maineikkaan brittiläisen (nyt edesmenneen) kirjoittajan, dokumentaristin ja luontoihmisen kootut muistelot suhteestaan puihin. Hyvää tekstiä, muutamia muistamisen arvoisia ilmaisuja, ja ehdottomasti hyvin peribrittiläistä rakkautta luontoon. Vaikka tällä saarella on valtaosin onnistuttu hankkiutumaan vanhan kasvun metsistä eroon jo keskiajalta lähtien, ovat sentään nuo viimeiset läntit alkuperäistä puustoa varsin korkealle glorifioituja...

Olkoon tämä raportointipostauksista ensimmäinen kuitenkin omistettu pääosin sienille, noille itiöemäisille ystävillemme. Hienoa tässä syksyssä näyttäisi olleen (ainakin tällaiselle ulkopuolelta tulleelle riistäjälle) se, että sienisato kypsyi myöhään mutta varsin runsaana - etenkin sillä alueella Itä-Suomessa missä majailin. Tämä myöhäisyys näkyy tietenkin sienisääsken toukkien suhteellisena vähäisyytenä, vaikka toisaalta ajankohdasta johtuen esimerkiksi kanttarelleja oli turha toivoa juuri löytävänsä. Vaan väliäkö tuolla, kun erinomaisesti edustettuina oli kaksi muuta suosikkiani: ukonsieni (Macrolepiota procera) ja herkkutatti (vanha kunnon Boletus edulis).

Ukonsieni on todella ylellinen tapaus. Käytännössä aina madoton, vaikea sekoittaa mihinkään muuhun sieneen, herkullisen (fenkolin ja pähkinän sekoituksen) tuoksuinen ja todella herkullisen makuinen kolmen tähden sieni. Vain lakit ja renkaat kannattaa käyttää tuoreena - jalat ovat hiukan liian kuituisia siihen, mutta sen sijaan sopivan erinomaisesti kuivattuina sienijauheeksi. Perheemme klassikkoresepti ukonsienille on perin yksinkertainen: paneroidaan lakit jauho-suola-pippuriseoksessa ja paistetaan voissa. Muuta ei yksinkertaisesti tarvitse, enkä voisi kuvitella minkään keinotekoisen vegetuotteen voivan apinoida pihviä yhtä vakuuttavasti...

Herkkutatin ylistyksen laulaminen olisi kai jonkinmoista ajanhukkaa - siinä määrin tunnettu ylellisyys se on. Ainoana ongelmana onkin löytää niitä mahdollisimman madottomia yksilöitä, sillä usein jopa aivan pienissä palleroissa on jo tihulainen tai pari. Toivo kannattaakin panna lähinnä myöhäiseen satoon ja hyviksi todettujen paikkojen säännölliseen tarkastamiseen. Ja jos sitä satoa on oikein hyvin, siis enemmän kuin itse jaksaa syödä, niin ainahan voi viedä tatteroiset italialaisille sisäänostajille, joilta saa kaiketi ihan kelpo hinnan. Ironista onkin, että kun ennen lähtöäni kävin Taylor's of Oxfordissa ostamassa cumberlandin hyytelöä, huomasin tarjolla myös pienen (ehkä 50 g:n) pussin kuivattuja tatteja. Fungi porcini, Italian herkku... Ironista jutussa oli tietenkin se, että hintana tuolla pussilla oli noin 8 £, ja että todennäköisimmin tatit oli pakattu Italiassa, mutta tuotu sinne jostain ihan muualta, ties vaikka Suomesta. Näin ollen kyseessä on mitä kätevin esimerkki kaupankäynnin perusideasta: tavara liikkuu, hinta nousee. Ja samaa kamaa, vieläpä tupituoreena, saa Suomen metsistä gratis.



Koska italialaistyyppisestä tattirisotosta näppäämäni otos oli taas niitä ärsyttävästi pystysuoraan kääntyneitä, pistän tähän reseptisuositukseksi toisen italialaistyyppisen ohjeen, joka ukonsienireseptin tavoin ei todellakaan ole vaikeudella pilattu. Tatticarpaccio kohtaa rucolan ja parmesaanin. Otetaan pienimpiä, napakoimpia herkkutatteja mitä löytyy, siivutetaan ne ohuelti (esim. juustohöylällä) pituussuuntaan, ja marinoidaan ehkä 20 minuuttia oliiviöljyn, sitruunamehun, suolan ja pippurin kombinaatiossa. Yhdistetään huuhdotun rucolan ja runsaiden parmesaanilastujen kanssa, ja kaadetaan marinadi koko komeuden päälle. Juuston maku pelaa todella hyvin yhteen tattien pähkinäisen loistokkuuden kanssa, ja rucolan kirpeys antaa ulottuvuutta tälle dynamiikalle. Jamie Oliveria lainatakseni: Bloody exciting stuff and damn quick to make.

Lisää Suomen-muisteloita saattaa seurata, ainakin sen verran että metsien lisäksi myös järvien tuotteet tulee kuitattua...