Liekö sitten jäänyt Suomen-keikalta jonkinlainen gourmand-vaihde päälle, mutta tällä viikolla olen jaksanut kirjastossa istumisen lisäksi myös tehdä ruokakokeiluja, ainakin muutamia. Saattaahan osasyynä olla myös ilmaston väliaikainen viilentyminen jotensakin järkeviin asteisiin, niin että ylipäänsä tekee mieli syödä mitään. Toisaalta olen myös siirtynyt lukemaan päivät Sackler Libraryssä, joka on huomattavasti Bodleiania viileämpi, lähes luolamainen tila. Jee.
No joka tapauksessa, sunnuntaina päätin maksimoida dietaarisen suojautumiseni kaikensorttisilta flunssapöpöiltä, ja valmistin taas kimchi jjigaeta - tällä kertaa en kuitenkaan siitä perinteisestä kiinankaalipohjaisesta kimchistä, vaan kokonaisista retikoista naatteineen kypsytellystä herkusta, jota kutsutaan nimellä ggakduki. Tällä kertaa käytin lampaanlihaa, ja ohessa nautin höyrytettyjä ja kevyesti etikoituja parsakaalinlatvoja sekä perinteikkäinä kimchi-lisukkeina riisiä ja huoneenlämpöistä tofua - joista viimeksimainittu kieltämättä miedontaa aika sopivasti ruuan yleistä potkua. Paitsi että ateria maittoi mainosti, se myös teki tehtävänsä, ja pieni orastanut kurkkukipu katosi sen siliän tien... Tosin niin pitkälle en menisi että väittäisin kimchin torjuvan sikainfluenssan - kyseessä oli varmaan vain pieni kylmettyminen.
Maanantaina huvitti siirtyä toiselle puolen Euraasiaa, ja koska merenelävien syömisestä oli kulunut jo jonkin aikaa, toteutin pienimuotoisen spaghetti ai frutti di maren. [Ja ei, ei hajuakaan miksi tuo kuva ei suostu tulemaan tuohon oikein päin - yrittänyt olen... feel free to lend a helping hand, anyone] Sen verran kuitenkin fuskasin etten ostanut kaikkia meriötöjä erikseen ja tuoreena kalaliikkeestä, vaan koska ruokakaupassa oli samana päivänä tulleita valmiita lajitelmia jokseenkin tuoreen oloisia simpukoita, katkarapuja ja mustekalanpaloja, tyydyin sellaiseen. Tiedän, ei mikään professionaalin valinta, mutta niin paljon helpompaa - ja liemestä tuli silti aikamoisen herkullista. Täytyy kuitenkin tunnustaa että peperoncinoa olisi voinut ehkä olla vähän urheammin... vaikka toisaalta edellisen päivän kimchi-chili lähestulkoon kielellä vielä maistuikin.Toissapäivänä (siis onko tänään torstai? taas sekaantuu päivät - no sovitaan argumenti causa että torstaihan se) halusin vain jotain nopeaa ja 
maanläheistä, jota syödä hyvän leivän kanssa, joten valinta osui kolmanteen lempikeittiööni, nimittäin syyro-libanonilaiseen, ja sen tyyliin laitettuun linssisalaattiin. Hyvin helppoa: keitetään Le Puyn linssejä (koska ne pysyvät parhaiten koossa, ja ovat tietysti maultaan erinomaisia) porkkanan, kuminan ja sipulien kanssa kunnes ovat kypsiä; valutetaan ja jätetään maustumaan oliiviöljyn, saksanpähkinäöljyn, sokerin, pippurin ja sitruunamehun muodostaman kastikkeen kanssa, kunnes ovat huoneenlämpöisiä. Tällöin lisätään silputtu persilja, minttu, tomaatit, sipuli (raaka siis, ne keittojuurekset on poimittu pois ja dumpattu tässä vaiheessa) ja vesikrassi (tms. sinappikasvi, vähän pippurinen mieluiten maultaan). Itse heitin vielä mukaan fetanlopun. Helppoa ja hyvin juurevaa. Saksanpähkinäöljy antaa koko kimaralle aivan mainion maun.
maanläheistä, jota syödä hyvän leivän kanssa, joten valinta osui kolmanteen lempikeittiööni, nimittäin syyro-libanonilaiseen, ja sen tyyliin laitettuun linssisalaattiin. Hyvin helppoa: keitetään Le Puyn linssejä (koska ne pysyvät parhaiten koossa, ja ovat tietysti maultaan erinomaisia) porkkanan, kuminan ja sipulien kanssa kunnes ovat kypsiä; valutetaan ja jätetään maustumaan oliiviöljyn, saksanpähkinäöljyn, sokerin, pippurin ja sitruunamehun muodostaman kastikkeen kanssa, kunnes ovat huoneenlämpöisiä. Tällöin lisätään silputtu persilja, minttu, tomaatit, sipuli (raaka siis, ne keittojuurekset on poimittu pois ja dumpattu tässä vaiheessa) ja vesikrassi (tms. sinappikasvi, vähän pippurinen mieluiten maultaan). Itse heitin vielä mukaan fetanlopun. Helppoa ja hyvin juurevaa. Saksanpähkinäöljy antaa koko kimaralle aivan mainion maun.Eilen ja tänään olen keitellyt kokoon kanikastiketta pappardelle al ragu di congilioa varten, mutta siitä raportoin myöhemmin, kun tiedän miten se onnistui. Jos raportoin, siis. 
Itsekriittistä on, myönnetään... Jaa, mainitsenpa vielä tässä ruoka-asioiden yhteydessä myös hauskasta löydöstä, suorastaan uudesta tuttavuudesta. Gentleman's Relish on tuotteen nimi, ja sitä valmistetaan ainoastaan Elsenhamin pikkukylässä salaisella reseptillä, kuten on ollut asian laita jo vuodesta 1828. Kyseessä on siis anjovistahna, jota perienglantilaiseen tapaan levitetään ennenmuuta paahtoleivän päälle, mutta jonka käyttötarkoitukset ovat itse asiassa hyvin monipuoliset. Itse olen kokeillut sitä jo lihapullataikinassa ja munakokkelin mausteena - toimii molemmissa.
Itsekriittistä on, myönnetään... Jaa, mainitsenpa vielä tässä ruoka-asioiden yhteydessä myös hauskasta löydöstä, suorastaan uudesta tuttavuudesta. Gentleman's Relish on tuotteen nimi, ja sitä valmistetaan ainoastaan Elsenhamin pikkukylässä salaisella reseptillä, kuten on ollut asian laita jo vuodesta 1828. Kyseessä on siis anjovistahna, jota perienglantilaiseen tapaan levitetään ennenmuuta paahtoleivän päälle, mutta jonka käyttötarkoitukset ovat itse asiassa hyvin monipuoliset. Itse olen kokeillut sitä jo lihapullataikinassa ja munakokkelin mausteena - toimii molemmissa. 
Mitä elämään muutoin tulee, on se ollut jokseenkin työpainotteista - mutta mikäs siinä, kun on oikein ilahduttavaa istua väljissä, viileissä kirjastoissa päivät. Tänään kylläkin pidin vapaapäivän, ja kuljeskelin kaupungilla välillä lueskelemaan pysähtyen; nähdäkseni kaksi vapaapäivää viikossa ei ole kuitenkaan aivan kohtuutonta, kun ottaa huomioon että lauantai on kuitenkin täällä ihan normaali työpäivä. Jotain kummaa oli tekeillä myös Bodleian Libraryn ja Clarendon Buildingin välisellä sisäpihalla: juhlateltta, erittäin fiinit tuolit, baaritiski ja kaiken sortin livreepukuista palvelusväkeä oli jo paikalla... veikkaisin että joku obskyyri akateeminen rituaali on jälleen kerran kyseessä. Niistä ei tässä kaupungissa ole pulaa, varsinaisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti