Vuokraemäntäni on viime aikoina leikitellyt huolestuttavan paljon ajatuksella talonsa myymisestä, mikä tietäisi allekirjoittaneelle luonnollisesti muuttoa - kenties jossain vaiheessa kesää. Vaikka itse fakta on tietenkin korkeammassa kädessä, on edes mahdollisuus joutua siirtymään Richmond Roadin kämpästäni muualle saanut tarkkailemaan kaupunginosaani - Jerichoa siis - aiempaa tarkemmin ja eräänlaista ennakoivaa nostalgiaa tuntien. Eräitä kohteita näiltä kulmilta olenkin jo kuluneen vuoden aikana ehtinyt esitellä, kuten kanavareitit ja St. Sepulchren hautausmaan, mutta kyllä tänne muutakin mahtuu. Mitään yksittäistä kohdetta viehättävämäksi nousee kuitenkin paikan yleinen tuntuma, joka on boheemi mutta ei silti erityisen rauhaton.
Kaupunginosan nimen synty on muuten - mainittakoon nyt vaikka tässä yhteydessä - joltinenkin mysteeri, mutta ilmeisesti aluetta nimitettiin Jerichoksi jo keskiajalla. Osaltaan nimi on aika itsestäänselvä raamatullinen alluusio muurinsa menettäneeseen Jerikoon, mikä tietenkin sopi sangen passelisti juuri Oxfordin kaupunginmuurien ulkopuolella sijainneelle taajamalle. Käsittääkseni tuossa varhaisessa vaiheessa alue oli varsin huonomaineinen, mm. syystä että sinne asutettiin opiskelijoiden (ja kaiketi yliopiston henkilökunnakin) rakastajattaret, joita collegeihin ei sopinut tuoda. Jerichon maine hämyisänä - tai korkeintaan punaisten lyhtyjen valaisemana - kaupunginosana jatkui kuulemma myöhään, jotakuinkin 1960 tai -70 -luvuille asti. Sitä ennen se oli ollut kanavanvarsiteollisuuden ja ennen kaikkea Oxford University Pressin työntekijöiden asuntojen tyyssija. Itsekinhän siis asutan rakennusta, joka pykättiin viktoriaanisena aikana halvalla majoittamaan kirjanpainajia. Viimeiset kolmekymmentä vuotta alueen säätykierto on kuitenkin ollut voimakkaan noususuhdanteista, aina siinä määrin että ei täällä enää opiskelijoita juuri majailekaan - paitsi me muutamat hölmöt, joiden arvostuksessa sijainti ajaa muiden tekijöiden edelle.
Jerichon St. Barnabas -kirkko (1869) on anglokatolilaisten 'High Church'in edustajien pyhäkkö, jonka on suunnitellut ilmeisesti sama arkkitehti kuin alunperin OUP:n kappelina toimineen ja nyttemmin kahvila FREVDiksi muutetun rakennuksen. Joka tapauksessa St. Barnabaan riitit ovat kuulemma katolilaisuuteen päin melko vahvasti nojaavan Oxfordinkin mittapuulla varsin juhlavat, ja koko pytingin hävyttömän italisoiva ulkoasu varmaankin komppaa moista spektaakkelia ihan hyvin. Sisällä en ole koskaan sattunut käymään, mutta olen kuullut että pseudo-toscanalaisuus on viety siellä vielä ulkokuortakin pidemmälle, aina siinä määrin että aitojen maiolica -laattojen puutteessa jouduttiin tyytymään keraamisten tiilten jäljittelyyn maalaamalla.
Kastamaton agnostikko kun olen, koen itse Old Bookbinders -pubin huomattavasti hartautta herättävämmäksi paikaksi. Vaikka Walton Streetillä sijaitseva FREVD on toki hip ja in ja muuta vastaavaa (=kalliihko), pidän itse vielä enemmän OB:n eksentrisen vinksahtaneesta sisustuksesta ja rauhallisesta tunnelmasta. Lämpimään vuodenaikaan voi huonolla tuurilla joutua todistamaan morristanssi-kerholaisten performanssia paikan edustalla, mutta muuten pubi on oikein inhimillinen ja tyystin harmiton. Ruokaa en tosin ole siellä vielä sattunut kokeilemaan.
Mutta kun nyt ruoka tuli puheeksi, en halua missään nimessä jättää mainitsematta kortteliravintolaamme Al-Shamia, johon omalta oveltani on matkaa ehkä kolmekymmentä metriä - tosin tämäkin voi tuntua työläältä jahka paikasta pitäisi lopulta vääntäytyä kotiin. Libanonilais-syyrialaista keittiötä edustava Shami on toiminut Walton Crescentin ja Richmond Roadin kulmauksessa kuulemma jo kymmeniä vuosia, eivätkä hinnat ole kertaakaan nousseet tänä aikana [näin väitetään!]. Mikä kai tarkoittaa että alunperin ne olivat korkeahkot... mutta niin tai näin, tätä nykyä ne ovat aivan äärettömän kohtuulliset! Kaikki klassiset ruokalajit löytyvät. Erittäin täyttävän ja autenttisten syyrialaisten tarjoomusten kanssa täysin tasaveroisesti kilpailevan aterian voi helposti nauttia alle kahdella kympillä - mikä sisältää lukuisia toinen toistaan herkullisempia meze-tyyppisiä alkupaloja ja yleensä tarpeettomaksi osoittautuvan pääruuan.
Ei muuta tällä erää. Ellen olisi jo syönyt, täytyisi varmaan lähteä hakemaan Al-Shamista jotain...
Minä asun itä-Oxfordissa, lähellä Iffleytä, ja Jericho on kuin menisi kokonaan toiseen kaupunkiin... Kummasti vielä kolmen vuodenkin jälkeen tämä kaupunki on vierasta maata, kun sen näkee toisten blogeissa/Lewisin kulissina.
VastaaPoistaKas! Lisää täkäläisiä ekspatriaatteja! Hauskaa :D Olin itse asiassa sangen yllättynyt kaupungissa olevien suomalaisten määrästä kun taannoin ihan kohtuullisen laaja seurue kokoontui itsenäisyyspäivän kieppeillä yhteen. No vaikka ihmekö tuo - yliopisto vetää ihan kummasti väkeä puoleensa.
VastaaPoistaOn ihan totta että Oxfordin kaupunginosat ovat perin omanlaisiaan (näin pieneksi paikaksi siis...) - ja kaikkea löytyy Summertownin pönöttävästä keskiluokkaisuudesta Cowley Roadin boheemiuteen. Tykkään.
Iffleyssä taisin kävellä ainakin viime kesänä. Kylä itse on todella nätti, ja luonto taitaa olla jokseenkin lähempänä kuin täällä Jerichossa. Erinomaisen hienoja kuvia Iffleyn seutu ainakin näyttäisi tuottavan!