Happy Nowruz!

Siltä varalta ettette jo sattuneet tietämään, on YK julistanut maaliskuun 21. päivän maailmanlaajuisesti juhlittavaksi Nowruzin eli iranilaisen uudenvuoden päiväksi. Kuluva vuosi on ensimmäinen, jolloin tämä hieman eri aikoina eri paikoissa juhlittu mutta sekä zarathustralaiselle että iranilaiselle kalenterille äärimmäisen tärkeä juhla on saanut kansainvälisesti tunnustetun aseman. Juhla on niin ikään UNESCOn maailman ei-materiaalisen kulttuuriperinnön (Intangible cultural heritage) ICH -listalla. Vaikken zarathustralainen olekaan, pidän itseäni siinä määrin Persian historian ja iranilaisen kulttuurin fanina, että käytin tätä historiallista päivää erinomaisena tekosyynä kokata asiaankuuluvaa juhlaruokaa ja mainostaa muuatta äskettäistä kirjauutuutta.

Mainitsenpa tässä muuten ohimennen myös Oxford Literary Festivalin olevan parhaillaan käynnissä! Olenkin siis jo parin päivän ajan harjoittanut itsehillintääni rajoittuen hankkimaan vain ne kirjat joita haluan oikeasti tositositosi paljon... Jostainhan se on aloitettava, itsehillintä nimittäin - eikö? Eihän nyt ole mitään järkeä asettaa epärealistisia tavoitteita itselleen. Mutta joka tapauksessa festivaaleilla on onneksi paljon muutakin koettavaa kuin asioiden ostelu - eilen esimerkiksi kuuntelin aivan erinomaisen luennan kahden varsin lupaavan afrikkalaisen kirjailijan, Chioma Okereken (Bitter Leaf) ja Brian Chikwavan (Harare North), tuoreista teoksista. Pistäkää nimet korvan taa - veikkaisin että saamme kuulla heistä vielä lisää. Ja nyt kun teimme jo pikaisen esiharhailun kirjallisuuden pariin, voisin Iraniin liittyen muistuttaa niitä, jotka eivät vielä ole tutustuneet Marjane Satrapin uusimpaan sarjakuvakirjaan, Chicken with Plums, tekemään sen viipymättä:

Palataanpas harharetkiltä vielä keskeisemmin asiaan, nimittäin uudenvuodentunnelmiin! Olen tänään pohdiskellut ajatusta siitä, että ainakin omaan mentaliteettiini tämä aika vuodesta sopisi uudeksivuodeksi paljon sydäntalvea paremmin. Molemmilla tavoilla pätkäistä vuosi on tietenkin erinomaisen pitkät perinteet ja arvovaltaiset puolestapuhujansa. Talven synkkyyttä uuden vuoden syntyaikana suosivat mm. keltit, ja toisaalta kevään uutta heräämistä niin arkaaiset roomalaiset kuin babylonialaisetkin - joilta viimeksi mainituilta persialaisetkin todennäköisesti Nowruzinsa saivat. Niin tai näin, omassa mielessäni vuosi todellakin saa oikean alkunsa tässä vaiheessa, joten ehkä tästä päivästä voisi pitää täst'edes kiinni muutenkin kuin mukavasti onnistuneen ruokakokeilun vuosipäivänä...

Ruokalistalla oli tänään siis khoresh ghaimeh sekä hyvin klassinen - olen ymmärtänyt - uudenvuodenresepti kuku sabzi. Khoresh on vain farsinkielen yleisnimi mille tahansa pataruualle - intiassa näitä kutsuttaisiin varmastikin curryiksi. Ghaimeh-khoresh on muheva lampaasta ja halkaistuista keltaisista herneistä tehty, kuivatulla limetillä ja kanelilla maustettu ruoka, joka pääsee oikeuksiinsa ihan simppelin riisin kera - mutta toisaalta jos haluaa laittaa riisinsäkin aidon persialaisesti, voi kypsän kattilan pohjalle laittaa muutaman nokareen voita, jolloin hitaasti hauduttamalla saa riisiinsä herkullisen rapean pohjan (tahdig).

Kuku sabzi puolestaan voi kuulostaa hieman yllättävältä yhdistelmältä, mutta on itse asiassa aivan mainiota. Kyse on eräänlaisesta uunissa paistetusta omeletista, jossa on roppakaupalla yrttejä (korianteria, lehtipersiljaa ja ruohosipulia) sekä kevätsipulia, purjoa ja pinaattia hakkeluksena. Useimmat ohjeet sisältävät myös hakattuja saksanpähkinöitä sekä zereshk-marjoja, jotka tuovat mukavaa eloisuutta ruokaan. Tarjotaan leivän ja hyvän jugurtin kera.

Persia-teemaan liittyen tarkoituksenani oli saattaa tietoonne muuan kirjauutuus, joka on spesialisteille lähes korvaamaton apuväline ja laveasti kiinnostuneille harrastajillekin (kuten itselleni) mitä mielenkiintoisin tutkailun kohde. Kyseessä on Amélie Kuhrtin editoima The Persian Empire: A Corpus of Sources from the Achaemenid Period (Routledge, 2007 - paperback 2010). Nimensä mukaisesti teos keskittyy vain ensimmäisen persialaisvaltakunnan/-sivilisaation lähteisiin, mutta tämä on käytännöllisesti tietenkin ainoa mahdollisuus: parthialaisperiodin saatikka sassanidien ottaminen mukaan kuvioihin olisi paisuttanut jo nytkin yli tuhatsivuisen teoksen aivan suunnattomaksi.

Teos on siis erittäin edustava, käännetty ja kommentoitu valikoima Persian valtakuntaan ja sen kulttuuriin liittyviä lähteitä, joka kaikkiaan laventaa erinomaisella tavalla usein kreikkalaisiin lähteisiin jumittunutta näkökulmaamme tuohon ensimmäiseen oikeaan maailmankulttuuriin. Lähteiden kääntäminen ja esittäminen ilman originaaleja on ainoa vaihtoehto, kun otetaan huomioon niiden kirjavuus: edustettuina ovat kielistä niin kreikka, aramea, heprea, akkadi kuin hyvin puutteellisesti tunnettu elamin kielikin; genreissä taas liikutaan historiankirjoituksesta babylonialaisiin kuninkaallisiin kronikoihin, elamilaisiin kirjeisiin, raamatunkatkelmiin ja akhaimenidivaltakunnan sisäiseen postiin ynnä kirjanpitoon. Korvaamaton ja loputonta valistusta suova teos!

Katsotaanpas - seuraava sitaatti on poimittu siis hyväksi havaitulla ja äärettömän sofistikoituneella pläräys-ja-pysäytys -taktiikalla:

Trilingual text inscribed in a rock-cut niche above Lake Van:

"[...] I am Xerxes, the great king, King of Kings, king of all kinds of people, king of this earth far and wide, the son of Darius the king, the Achaemenid.

Xerxes the Great King proclaims: King Darius, my father, by the favour of Auramazda, made much that is good, and this niche he ordered to be cut; as he did not have an inscription written, then I ordered that this inscription be written.

May Auramazda protect me together with the gods, and my kingdom and what I have done."

- 7.E.86 (s. 301)

Ooo-kei... tilan täyttämisestä puheenollen...