"And read for that yeare in the Schoole-streets Naturall Philosophy..."

Kaksi todella riemukasta kirjastopäivää takana. Eilen ei oikeastaan ollut mitään erityistä syytä tehdä myöskään blogipostausta, sillä kenties nuo tutkimustyön ilot ovat vähän hankalia avata sellaisille jotka eivät itse moisesta nauti (eikä niitä kuvillakaan ole kovin helppo selventää). Ja ne jotka itsekin siitä nauttivat, tietävät kyllä mistä puhun. Joka tapauksessa istuin eilispäivän valtaosin Sackler Libraryssä kasaten bibliografiaa väitöstutkimukseen - ja yllätyin kerta toisensa jälkeen siitä että täältä todellakin näyttää löytyvän KAIKKI. Siis aivan kaikki. Se on jopa lähes naurettavaa, mutta kun asiaa menee sieltä hyllystä tarkastamaan niin kyllä ne sieltäkin löytyvät. Ei niitä ole vain rehvastellakseen lisäilty tietokantoihin.

Tänään sitten istuin suunnilleen kolmeen saakka Sacklerissä, mutta lopulta keräsin rohkeuteni ja suuntasin kohti Bodleiania, mutten kuitenkaan ravitsematta itseäni matkalla. Olin näet nähnyt kauppahallissa ruokalan nimeltä Pie Minister ja päätin testata sen. Valinta osui minttuiseen lammaspiirakkaan (luomulampaasta), joka muusin ja kastikkeen kanssa oli todellakin jotain hyvin englantilaista - tukevaa, maanläheistä ja luonnollista. Nam. Tässä yhteydessä voisinkin yrittää tyrkyttää julki sellaista itsestäni ihan perustellulta vaikuttavaa väitettä, että loppujen lopuksi italialaisen ja englantilaisen keittiön välillä - vaikka ne välillä esitetään vastakkaisina esimerkkeinä 'hyvästä' ja 'huonosta' keittotaidosta - ei ole mitään kummempaa eroa muuta kuin ymmärrettävästi raaka-aineiden tasolla. Molemmissa preferoidaan maalaiskeittiötä, lähituotettua ruokaa ja selkeitä makuja - mikäs sen mainiompaa. Suosittelenkin Pie Ministeriä kaikille - myös kasvisvaihtoehtoja löytyy.

Kylläisenä ja tyytyväisenä olikin miellyttävä siirtyä todelliseen kirjapyhäkköön, Sir Thomas Bodleyn kirjastoon. Ja mitäpä siitä nyt voi sanoa? Kaltaiselleni ihmiselle se on todella inspiroiva työympäristö - ei suorastaan ihanteellinen, itse asiassa Sackler voi olla jopa parempi siinä mielessä, mutta joka tapauksessa erittäin kaunis ja tunnelmallinenkin. Sinänsä se ei tutkimuskirjastona ole niitä kätevimpiä, sillä melkein kaikki pitäisi tilata varastoista; hyllyissä on vain 14% koko kirjaston kokoelmasta, ja osa on jopa varastoituna entiseen suolakaivokseen jossain päin Cheshireä. Kattavuus kuitenkin korvaa tämän pienen hankaluuden. Ja kuten Sacklerkin, myös Bodleian on arkisin auki iltakymmeneen - toisin sanoen täällä ei ole mikään pakko hankkia tutkimuksen ulkopuolista elämää ellei huvita. Saa nähdä mihin ratkaisuun itse päätyy.

Oma lisänsä päivän tunnelmointiin tuli tietenkin siitä, että joitakin päiviä sitten löysin (vieläpä alennuksesta!) Sir Thomaksen omaelämäkerran, josta myös otsikon sitaatti on peräisin. Kannen kuva on Nicholas Hilliardin, Bodleyn perhetutun, käsialaa. Täytyy lukaista kirjanen kunnolla lävitse ja tutustua perustajan itsensä visioon.

Ma'am, where's my card?

Hienoa hienoa - korttiasia hoitui oikein mallikkaasti. Ainoa hetkellinen epätoivon pilkahdus oli, kun uusikaan kortti ei meinannut toimia Bodleianin sisäänkäynnillä, mutta asia korjautui onneksi nopeasti. No niin! Nyt on siis kaksi vertaansa vailla olevaa kirjastoa käden ulottuvilla. Bodleianissa en käynyt pientä fiilistelykierrosta enempää, mutta Sacklerissä tein jo muutamia tietokantahakuja ja yritin totutella luokittelujärjestelmään. Kuulostaako tylsältä...? Ei se tutkijalle ole, voin vakuuttaa.

Tänään Bodista palatessani tsekkasin myös vihdoin sen Covered Marketin elikkäs kauppahallin. Ilahduttavaa, sanalla sanoen: lihat, kalat, gourmet-tuotteet ja vihannekset löytyvät siis ainakin sieltä, ja englantilaisia erikoisuuksia löytyy oikein hyvin. Mutta lisää niistä joskus myöhemmin. Havaitsinpa lisäksi myös tuossa aivan lähellä torin, joka ainakin näin arkisin näyttäisi olevan käytössä varsin myöhään, ja josta niinikään voi ostaa ainakin vihanneksensa - samalla tietysti antikvaarisella kirjakojulla viivähtäen.
Päivän viimeinen hauska löytö oli kaikkein lähimpänä majapaikkaani sijaitseva antikvariaatti, nimeltään mainiosti the Albion Beatnik! Tarjonta on oikein, oikein kiinnostavaa - painotuksena matka-, musiikki-, pop-kulttuuri- ja kaunokirjallisuus. Myös monipuolinen käytettyjen kirjojen osio löytyy, ja paikkaa pitää itsekin beatnikiltä (tosin ei ensimmäisen polven) vaikuttava herra - mikäli lukijoissa on The Black Books -sarjan faneja, ymmärrätte jos vertaan häntä eksentriseen sekoitukseen Bernardia ja Mannya. Taustalla soivat tietenkin jazz-klassikot, ja kattavan näköinen CD-hyllykin kaupasta löytyy. Luulenpa että kyseisessä liikkeessä tulee piipahdettua kerran jos toisenkin.

The co-operative British lamb

Tämänpäiväinen kello viiden luento Ioannou Centerissä oli peruttu, joten yht'äkkisesti havaitsin olevani puolisentoista tuntia rikkaampi - noin niinkuin implikoidakseni filosofiaa 'aika on rahaa' joka kyllä muuten on varsin epäilyttävä arvolauselma. Niin tai näin, päätin alkaa toden teolla rakentamaan merkityksellistä keittiö - kokki -suhdetta, joka ainakin itselleni on yksi tärkeä hyvinvoinnin perusta.

Co-opista ostamani karitsanliha - joka nimensä mukaisesti oli varsin yhteistyöhaluista - taipui parin tunnin puuhastelulla oikein keväiseksi tagineksi, josta tuli sangen selkeämakuinen laajan maustevarannon puuttuessa (pääosassa inkivääri, korianteri ja kaneli). Sitruunamehu ja hunaja toivat syvyyttä ruokaan toisiaan tasapainottaen. Leikkopavut lisäsin lopulta hetken mielijohteesta sekä volyymiä että keväistä vehreyttä tuomaan. Lisäkkeeksi valmistui käden käänteessä aurinkokuivatuilla tomaateilla, tuoreella korianterilla ja herneillä sävytettyä couscousia. Voilá!

I say, Sir, do you speak Luwian...?

Kirjastokorttiasia on vielä jokseenkin vaiheessa. Sain kylläkin kortin, ja se oli myös helppo aktivoida avaamaan Ioannou Centerin ja Sackler Libraryn ovet, mutta Bodleianissa tuli tenkkapoo. Kävi ilmi että Classics Faculty oli myöntänyt allekirjoittaneelle liian 'suppean' kortin, ja että Bodleianiin päästäkseni tarvitsisin sellaisen missä on komea Bodin logo. No, eipä sinänsä hätää - ystävälliset kirjastotädit pistivät rattaat pyörimään, ja näillä näkymin täydet oikeudet takaavan kortin pitäisi olla hyppysissäni jo huomenissa. Huomisen agendaan kuuluu myös IT-asioiden hoitaminen Ioannou Centerissä, ja voipa olla että pääsen tekemään jo lyhykäisen kirjastopäivänkin.

Merkittävin observaatio tapauksen tiimoilta koskee itseasiassa sitä tapaa millä britit pystyvät tällaiset väärinkäsitykset hoitamaan - kaukana stressi ja suomalaisilta luonnostaan onnistuva tarve etsiä syyllisiä! Asiat hoidetaan kohteliaasti, lupsakkuudella ja silti varsin tehokkaasti, ja esimerkiksi italialaiseen kirjastoproseduuriin verrattuna kaikki käy lähes ylimaallisen sujuvasti. Tänään oli myös se päivä kun sain vannoa tuon kuuluisan Bodleianin valan, siis että sitoudun olemaan tekemättä tulta kirjastossa tai muuten turmelemaan kirjoja, sekä olemaan siirtämättä niitä pois kirjastosta. Kirjaston täti suorastaan patisti valitsemaan valan kieleksi suomen - tällä oli selvästi jonkinlaista kuriositeettiarvoa, ja vaikka itse olisin ehkä mieluiten vannonut sen latinaksi (kielivaihtoehtoja on siis tarjolla määrättömästi), tein mieliksi virkailijoille joiden käsissä kuitenkin on - ei pidä unohtaa - korttiasian viipymätön käsittely.

Suomi tai latina - samapa tuo... olisi pitänyt kysyä voisinko vannoa valan vaikkapa heetin kielellä. Kun näet kerran Broad Streetillä jo valmiiksi olin, poikkesin Blackwellille tarkoituksenani lähinnä juoda kuppi kahvia Caffé Nerossa - mutta ainahan jotain tarttuu mukaan. Tällä kertaa havaitsin Roger Woodardin editoiman Cambridge Encyclopedia of the World's Ancient Languages -teoksen olevan tarjolla myös erillisinä, pehmeäkantisina niteinä maantieteellisesti jaoteltuna. Ilahduttavaa! Luonnollisesti korjasin talteen Vähää-Aasiaa käsittelevän osuuden The Ancient Languages of Asia Minor (Cambridge University Press, 2008), täynnä ajantasaista tietoa heetistä, luuvista, kaariasta ja muusta hauskuudesta. Raportoin teoksen laadusta jahka olen käynyt sen lävitse (niin, tarkoituksenahan olisi täyttää tätä blogia myös arvioilla ja referaateilla kirjoista - niin kaunokirjallisuudesta kuin tutkimuksellisesta materiaalistakin).

Fright at the Museum

Sunnuntaita seurasi vielä toinenkin pyhäpäivä - tai ainakin 'bank holiday' - niin etten vieläkään päässyt itse asiaan kirjastokorttien ja muiden käytännön asioiden parissa. Niinpä päätin katsastaa kuun alussa uudelleen avatun antropologisen Pitt Rivers Museumin, joka kaiken lisäksi on ilmainen. Samassa yhteydessä on myös luonnonhistoriallinen museo niille kaikille joita kiinnostavat vaikkapa dinosaurukset, formaldehydiin säilötyt öttiäiset ja muu sellainen (ja myönnetään, onhan allekirjoittaneellakin sellainen kausi ollut). Joka tapauksessa molemmille museoille tyypillistä on ihastuttavan viktoriaaninen ilme - koko maailma, tai siis se paras osa sitä eli Brittiläinen Imperiumi, on tuotu kuriositeetinnälkäisten tarkasteltavaksi, laputettu ja lasikaappeihin pakattu. Imperialistista ja patriarkaalista tänä postkolonialistisena aikanamme, kyllä - mutta äärettömän virkistävää kaiken interaktiivisen, äänimaisemoidun ja digitoidun nyky-museomateriaalin keskellä. Sitäpaitsi museokaupasta saa ostaa papyrusta joko valmiina tai tee-se-itse -versiona.

Eräitä näyttelyn kohokohtia mainitaksemme: suomalaisuutta edusti kantele, joka luokiteltiin termin 'zither' alle, sekä yli sata vuotta vanha poronmaitojuusto Lapista - jokseenkin kuiva känttyrä. Melanesian ja Uuden-Guinean hautaustapoja ja kannibalismia esiteltiin useampaankin otteeseen, ja samoin maagisten talismaanien osuus oli varsin kattava. Brittein saarten kulttuuriartefakteista oudoin oli kenties St. Kildan saarelta, aivan Skotlannin läntisimmiltä aluevesiltä, näytille pistetty lintukynttilä! Siis kyseessä on jonkinsorttinen merilintu (ehkä myrskyliitäjä?) joka on sen verran öljyinen/rasvainen että siitä on vedetty kynttilänsydän lävitse, ja tuolla karuista karummalla ulkosaarella moinen viritys sai toimittaa kynttilän virkaa, milloin ei poltettu öljylampussa myrskylinnuista puristettua öljyä. Vau.

Ei liene kuitenkaan suurensuuri ihme että tällaisten näyttelyesineiden keskellä perheen pienemmiltä saattoi mennä sisu kaulaan, kun etenkin kaikenmoisia, jopa täysikasvuiselle hivenen häiritseviä naamioita ja kalloja tiiraili lähes joka kaapista. Tästä johtuen museon ainoa jatkuva taustaääni olikin jostain salin puolelta kantautuva itkunsekainen kirkuna ja vanhempien vaimea hyssyttely. Jokin sentään saa vielä televisioviihteen turruttamat pikku mielet kauhistumaan...

Kotiin tultuani kokeilin myös ensimmäistä kertaa keittiön käyttöä, joskin suhteellisen ajanpuutteen takia jouduin tyytymään vain yksinkertaiseen spaghetti con alici e cipollaan, joka kuitenkin onnistui varsin mukavasti, jopa ilman valkoviiniä. Viideksi suuntasin Ioannou Centre of Classical and Byzantine Studiesiin, jossa Giovannangelo Camporeale luennoi etruskien teatterista. Huomenna onkin sitten asiaa samaiseen keskukseen ihan työasian merkeissä. Toivon mukaan kirjastokortit ovat plakkarissa päivän päättyessä...

Trip Down the Logic Lane

(itsehän en mikään suuri logiikan ihailija ole,

mutta kadunnimenä tämä on tietenkin yliveto ja oikein akateeminen)

Ympäristöön tutustuminen on tietenkin uuteen kaupunkiin asetuttaessa niitä kaikkein ilahduttavimpia ajanvietteitä. Tässä tarkoituksessa kuljeksinkin aurinkoisessa sunnuntaipäivässä pitkin poikin keskustaa hyödyntäen metodia nimeltä 'itseohjautuva hortoilu', joka johtaa miellyttävään puolieksyneeseen tunnelmaan... Lopulta päädyin luonnollisesti Blackwellin kirjakauppaan, jonka verrattomasta valikoimasta voisi tietenkin puhua pitkään - riittäköön tässä yhteydessä todeta että löytyihän sieltä yhtä sun toista, niin tutkimuskirjallisuutta kuin kevyempääkin luettavaa. (Luulen että tulevaisuudessa saatte lukea aivan kylliksi raportteja kirjalöydöistä.) Käväisin myös High Streetillä Oxford University Pressin liikkeessä, mutta se ei kyllä Blackwellin rinnalla oikein pärjää - eihän siellä ole kahvilaakaan!


Mitäpä olisikaan sunnuntai ilman puistossa istuskelua? -- Niinpä. Siksi suuntasinkin puolenpäivän jälkeen Kasvitieteelliseen puutarhaan, jossa sijoitin vuoden voimassa olevaan kausilippuun 10 £, mikä ei kai oikeastaan ole kovinkaan paljoa kun kerran ajattelin kyseisessä tyyssijassa lähes säännöllisesti käydä. Todettakoon että jo eilen huomioimani kevään uhkeus tuli entistä ilmeisemmäksi puutarhassa kiertelyn myötä - ja ainakin Philip Pullmanin faneja ilahduttanee tieto että löysin myös tuon kuuluisan 'Willin ja Lyran penkin'. Konstantinos Kavafiksen runoja lueksiessa ja Cherwellillä veneileviä turisteja seuratessa kaksi ja puoli tuntia livahti sukkelaan. Takaisin suuntasin Cornmarket Streetin kautta, jossa asioin West Cornwall Pasty Co:n piirakkamyymälässä ja rauhoitin pahimman nälän todellisella brittiklassikolla - kana- ja sienipiirakalla. Mieluiten olisin käynyt Kauppahallissa, mutta se ei tietenkään ollut sunnuntaipäivänä auki.

Visions of Albion

Siinä kun suomalaisen toukokuun (tai laajemmin koko kevään) viehätys kumpuaa sen äärettömän hauraasta, lähes naurettavan optimistisesta ujuttautumisesta olemaan, on sen brittiläinen vastine edennyt jo juhlavan pitkälle kaiken vaatimattomuuden heittäen. Oheinen kuva on - totta kyllä - vain bussin ikkunasta näpätty, mutta ehkä se välittää silti jotain tästä massiivisesta vihreyden tulvasta.

Matka siis sujui jokseenkin miellyttävästi pientä kehätien ruuhkien aiheuttamaa viivästystä lukuunottamatta. Perillä Oxfordissa siirryin taksilla Jerichoon, jossa avaimen luovuttanut naapurin rouva osoittautui niinikään antiikintutkijaksi. Kolmas klassisti asuu kuulemma parin talon päässä, ja kadun vastakkaisella puolella suomalainen. Että näin pienessä kaupungissa sitä asustellaan... vaan eipähän tule juttuseuran puute - haluaapa sitten puhua ammatillisesti tai vain äidinkieltä. Erityisenä ilonaiheena mainittakoon libanonilainen kortteliravintola, joka ei kuulemma ole nostanut hintojaan moneen kymmeneen vuoteen. Mainiota!

Niin tai näin, asuntoni näyttää nyt tältä (lisäyksenä alkuperäiseen siis mm. Paul Osipowin öljyvärityö, jota en hennonnut jättää varastoon:

Kuten nähdä saattaa, keittiö on aivan riittävän moderni ja kaikin oleellisin välinein varustettu. Jääkaappikin sai jo täytettä Co-Op -lähikaupasta, ihan perustarpeita tosin vain. Ikkunoista ja parvekkeelta aukeaa miellyttävä näkymä korttelin keskustan puutarhoihin - rauhallista, vehreää ja tietenkin peribrittiläistä. Marvelous.